perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Yhtä henkilöä epäillään poliisin murhan yrityksestä Hämeenlinnan ampumistapauksessa

Hämeenlinna. Keskusrikospoliisin ja Hämeen poliisilaitoksen esitutkinta Hämeenlinnan Karhuntiellä 24.9.2021 tapahtuneesta ampumistapauksesta on valmistunut. Poliisi epäilee yhtä henkilöä poliisiin kohdistuneesta murhan yrityksestä.

Esitutkinnassa on selvitetty tapahtumia, jotka alkoivat, kun Hämeen poliisilaitoksen poliisipartio meni myöhään perjantai-iltana 24.9.2021 virka-aputehtävälle Hämeenlinnan Kettumäessä sijaitsevaan kerrostaloon. Kerrostalon piha-alueella tapahtui aseenkäyttötilanne, jossa sekä epäilty että poliisi käyttivät ampuma-asetta.

Esitutkinnan mukaan epäilty ampui poliisia ampuma-aseella lähietäisyydeltä kohti päätä. Tämän jälkeen tehtävällä olleet poliisit käyttivät virka-asetta epäillyn pysäyttämiseksi. Poliisi ja epäilty loukkaantuivat tilanteessa.

Poliisi epäilee poliisia kohti ampunutta henkilöä murhan yrityksestä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja ampuma-aserikoksesta. Lisäksi paikalla ollutta toista henkilöä epäillään ampuma-aserikoksesta.

Syyttäjä selvitti poliisin aseenkäyttöä tilanteessa. Esiselvityksen perusteella syyttäjä teki ratkaisun, ettei poliisin toiminnasta tilanteen aikana aloiteta esitutkintaa, koska kyseessä oli hätävarjelutilanne.

Esitutkinta siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle. Syytteen nostamisen määräpäivä on 25.3.2022.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT