lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Yksi henkilö menehtyi ja neljä loukkaantui liikenneonnettomuudessa Hyvinkäällä

Hyvinkäällä Kaltevantiellä tapahtui lauantaina 21.8.2021 liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto suistui tieltä ja kääntyi sen jälkeen ympäri katolleen. Onnettomuudessa menehtyi vuonna 2002 syntynyt mieshenkilö. Neljä henkilöä loukkaantui, tiedottaa poliisi.

Hätäkeskus sai ilmoituksen onnettomuudesta kello 15.58. Paikalle lähti useita poliisin, ensihoidon ja pelastuslaitoksen yksiköitä sekä onnettomuustutkintalautakunta.

Autossa oli yhteensä viisi henkilöä. Loukkaantuneista henkilöistä yksi loukkaantui vakavasti, kolme lievemmin. Kaikki autossa olleet olivat iältään nuoria. Onnettomuudessa ei ollut yllä mainittujen henkilöiden lisäksi muita altistuneita tai osallisia.

Tapaus on siirtynyt rikostutkintaan, jossa poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja onnettomuuteen johtaneita syitä. Asiaa tutkitaan alustavasti törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi ei ota tässä vaiheessa kantaa muihin mahdollisiin rikosnimikkeisiin.

Poliisi haluaa muistuttaa, että mahdollista kuva- tai videomateriaalia onnettomuudesta ei tule jakaa eteenpäin sosiaalisessa mediassa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT