lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Ystävänsä surmannut, paloitellut ja keittänyt irakilaismies tänään oikeudessa

Kymenlaakson käräjäoikeus käsittelee tänään poikkeuksellista henkirikosepäilyä.

Syyttäjä vaatii 43-vuotiaalle irakilaismiehelle rangaistusta taposta ja ruumiin hävittämisestä. Syyttäjän mukaan mies tappoi lyömällä ja potkimalla vuonna 1982 syntyneen irakilaisen ystävänsä viime elokuussa Kotkassa, paloitteli ruumiin sahalla ja veitsellä sekä irrotti lihat luista keittämällä ruumiinosia.

Mies on kuulusteluissa myöntänyt paloittelun sekä sen, että pesi ja varastoi uhrin luita asuntoonsa. Hän kuitenkin kiistää tappaneensa kyseistä miestä, joka kuoli hänen mukaansa itsestään heidän keskinäisen riitansa aikana. Kuolemansyytä ei ole pystytty tutkimaan, koska uhrista on jäljellä vain luita. Muun muassa uhrin pään ja sisäelimet hän kertoi heittäneensä johonkin lampeen, mutta ei muista mihin.

Syytetty on toiminut Irakissa kalakauppiaana. Hän ei kertomansa mukaan kouluja käymättömänä ja lukutaidottomana tiennyt, että Suomessa voidaan tehdä oikeustieteellinen ruumiinavaus. Mies oli kertomansa mukaan varma, että häntä syytetään jos asunnosta löytyy ruumis. Järkyttyneessä mielentilassa hän päätti hävittää ruumiin.

 

 

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT