Äänekoski. VT4:llä Konginkankaan kohdalla tapahtui noin 12.40 aikaan liikenneonnettomuus, missä osallisina oli rekka ja kolme henkilöautoa. Onnettomuudessa  menehtyi kaksi Etelä-Suomesta kotoisin olevaa mieshenkilöä. Neljä muuta henkilöä on toimitettu Jyväskylän keskussairaalaan, tiedottaa poliisi.

Onnettomuustilanne alkoi pohjoiseen matkalla olleen ajoneuvon siirryttyä ohituskaistalle, jonka seurauksena ajoneuvo ajautui vastaantulevien kaistalle. Onnettomuudessa on vaurioitunut myös ohitettava rekka ja ohittaneen perässä ajanut henkilöauto.

Sisä-Suomen poliisilaitos, Äänekosken poliisiasema suorittaa asiassa esitutkinnan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. Lisäksi asiassa suoritetaan kuolemansyyn selvittäminen, toteaa poliisi

Aiheeseen liittyen