perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Aikuinen henkilö välitti alkoholijuomia alaikäisille Lohjalla – epäillaään myös kolmesta pahoinpitelystä

Lohja. Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii Lohjalla tapausta, jossa täysi-ikäisen henkilön epäillään välittäneen alkoholia alaikäisille. Nuorimmat alkoholia ostaneet ovat 13-vuotiaita. Asia tuli poliisin tietoon viranomaisyhteistyön ja useiden yksittäisten tapausten kautta.

Tapausta tutkitaan törkeänä alkoholirikoksena ja kolmena pahoinpitelynä. Pahoinpitely-nimikkeet liittyvät alkoholin nauttimisesta nuorille aiheutuneisiin seurauksiin. Poliisi epäilee, että kyseinen henkilö on välittänyt sekä mietoja että vahvoja alkoholijuomia kymmenille nuorille.

Pääosa tutkintaan päätyneistä tapahtumista ajoittuvat kuluvan vuoden kesään ja syksyyn. Tutkinnassa on kuitenkin tullut esille viitteitä siitä, että toiminta olisi jatkunut jo pidempään, mahdollisesti vuodesta 2018 alkaen. Toiminnan laajamittaisuuden vuoksi tarkkoja määriä välitetystä alkoholista on mahdotonta selvittää. Poliisin tiedossa olevissa tapauksissa välitetyt tuotteet ovat olleet Suomessa laillisesti myytäviä alkoholijuomia.

Epäilty on tutkinnan aikana ollut vangittuna, mutta nyt hänet on vapautettu. Asian esitutkinta on loppusuoralla, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT