torstai, 28 maaliskuun, 2024

Airiston veneonnettomuus – perimmäinen syy edelleen epäselvä

Airistolla elokuussa sattuneen veneturman tapahtumien kulku alkaa pääpiirteittäin olla selvä. Veneiden kulkemat reitit ovat tiedossa, poliisi on tutkinut sekä tutkakuvia että veneiden omia plottereita. Pienempi vene on tullut Airistoa pitkin Turusta etelään päin. Ennen törmäystä Airiston eteläpäässä veneen kulkusuunta on ollut väylän suuntaisesti koillisesta lounaaseen. Isompi vene puolestaan on tullut väylää pitkin Airiston matkailukeskuksesta länteen päin. Veneiden kohtaamiskulma on ollut n. 45 – 60 astetta, isompi veneistä on tullut takaviistosta pienempään nähden.

Pienempi vene on kulkenut noin kuuden solmun ja isompi vene noin 23 – 25 solmun matkavauhtia ennen törmäystä.

Pienempää venettä ajoi toinen veneen omistajista, vuonna -74 syntynyt nainen. Hänen lisäkseen veneessä olivat vuonna -70 syntynyt nainen ja kaksi 2000-luvulla syntynyttä tyttöä, jotka loukkaantuivat lievästi. Sen lisäksi veneessä olivat vuosina -69 ja -73 syntyneet veljekset, jotka menehtyivät turmassa. Isompaa venettä ajoi veneen omistaja, vuonna -67 syntynyt mies. Hänen kyydissään oli hänen vuonna -68 syntynyt vaimonsa. He eivät loukkaantuneet onnettomuudessa. Molemmissa veneissä oli vuosikymmenien kokemus vesillä liikkumisesta.

Syy siihen, miksei kumpikaan osapuoli havainnut toistaan ajoissa, on edelleen epäselvä.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT