perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Alaikäisten Whatsapp -ryhmässä levitettiin seksuaalista materiaalia

Itä-Suomen poliisille tehtiin huhtikuun puolessa välissä rikosilmoitus Whatsapp -ryhmästä, jossa alaikäiset levittivät seksuaalirikoksiin liittyviä kuvia sekä väkivaltakuvia ja aikuisille tarkoitettuja pornokuvia.

Ryhmässä on jaettu mm. eläimeen kohdistuvaa pornomateriaalia sekä video seksiä harrastavista lapsista. Jutun tutkinnanjohtajan rikoskomisario Tuomo Lepolan mukaan ryhmässä jaetut kuvat ja videot on jaettu jo muualla internetissä julkaistuista lähteistä. Asiaan liittyen on liikkunut huhuja, että kuvattavina olisi tässä ollut useita itäsuomalaisia lapsia tai nuoria. Esitutkinnassa selvitetyn mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tutkinnassa ei ole tullut ilmi sellaisia julkaisuja, joiden perusteella olisi syytä epäillä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä tutkittavana olevaan whatsapp -ryhmään liittyen. Juttua on tutkittu rikosnimikkeellä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito.

Keskusteluryhmässä on ollut mukana reilut 60 nuorta eri puolelta Suomea. Ryhmässä kuvia ja videoita jakaneet henkilöt ovat esiintyneet pääosin nimimerkeillä ja poliisi on selvittänyt nimimerkkien takana olevien henkilöllisyydet. Ryhmän ylläpitäjänä on ollut eteläsuomalainen nuori. Ryhmän jäsenet ovat pääsääntöisesti olleet tekoaikaan alle 15 -vuotiaita. Itä-Suomen poliisilaitos on välittänyt tiedon tutkinnasta ja sen tuloksista nuorten kotipaikkakunnan lastensuojeluun sekä poliisiin mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.

Poliisin muistuttaa, että esimerkiksi ”läpällä” eli huvikseen jaettu kuva voi johtaa ikäviin seurauksiin ja voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Itse kuvan hallussapitokin voi olla tietyissä tapauksissa rikos. Huoltajien on syytä aika ajoin keskustella lastensa kanssa sosiaalisen median ja keskustelukanavien pelisäännöistä sekä näissä piilevistä riskeistä. Jokaisen on syytä miettiä millaista materiaalia somessa ja keskustelukanavissa jakaa. Lähtökohtana voisi ajatella esimerkiksi sitä, että onko valmis esittelemään samaa materiaalia vaikkapa kotipaikkakuntansa torilla kaikkien nähden, sillä aika lailla samasta asiasta on usein kyse.

Yleisellä tasolla myös jo esimerkiksi pelkän alastonkuvan levittäminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Vaikka kuva olisikin lähetetty alun perin jonkun omasta tahdosta, sen edelleen levittäminen voi aiheuttaa kohdehenkilölle pitkäaikaista kärsimystä ja kuva voi tulla esille milloin tahansa uudestaan.

– Kuva tai muu tietoaines ei välttämättä häviä koskaan kokonaan, jos sen lähettää eteenpäin. Kannattanee siis harkita ennen kuin kuvan laittaa sosiaaliseen mediaan tai edes yhdelle ystävälle, rikoskomisario Tuomo Lepola muistuttaa.

– On hyvä pitää mielessä, että hyväkin kaveri tai ystävä voi tahallaan vahingoittaa kuvassa esiintyvää henkilöä, jos suhde tai kaverisuhde sittemmin kariutuu tai henkilöt joutuvat riitoihin keskenään. Tällöin ei usein ikävä kyllä harkita tekemisiä, vaan saatetaan toimia hetken mielijohteesta. Tällöin kuva minkä on tarkoittanut jakaa vain kahden kesken voikin olla julkinen. Tällaisia asioita tulee poliisille tutkittavaksi aika ajoin niin nuorten kuin aikuistenkin piiristä.

Tuomo Lepola tietää, etteivät kaikki tapaukset tule poliisin tietoon, koska niistä ei syystä tai toisesta kehdata tai iljetä ilmoittaa. Lepola kuitenkin kehottaa tekemään tällaisissa tapauksissa aina ilmoituksen poliisille. Poliisilla on paras asiantuntemus näissä asioissa ja hyvät sidosryhmäkumppanit, joten asialle aina tapahtuu jotain, vaikka teko ei rikosprosessiin johtaisikaan. Varsinkin lasten suhteen on aina olemassa myös lastensuojelullinen näkökulma, mikä pitää viranomaistoiminnassa ottaa huomioon.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT