perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Aseen pauketta Vantaalla – Martinlaakson asemalla usean henkilön tappelu

Vantaa. Poliisi sai 13.4.2019 alkuillasta tiedon mahdollisista ampuma-aseen laukauksista Vantaalla Martinlaakson asemalla. Tapahtumapaikalla poliisille selvisi, että Martinlaakson asemalla oli ollut jonkinlainen usean henkilön välinen tappelu tai häiriötilanne käynnissä, jonka yhteydessä oli myös ammuttu useampia laukauksia.

Ensitietojen perusteella tapahtumaan liittyy useampia henkilöitä, jotka olivat poistuneet tapahtumapaikalta ennen poliisin paikalle saapumista. Etsintätoimenpiteiden seurauksena poliisi tavoitti seurueen, josta otettiin kiinni vuonna 1993 syntynyt mieshenkilö, jonka epäillään liittyvän ampumiseen.

– Tämän hetkisten tietojen perusteella tapauksen johdosta ei ole tiedossa henkilövahinkoja ja asian tarkempi selvittely on käynnissä esitutkinnassa. Epäillyt rikokset ovat tässä vaiheessa ampuma-aserikos ja vaaran aiheuttaminen. Esitutkinnassa selvitetään tarkempaa tapahtumien kulkua sekä tekoon liittyviä motiiveja ja teossa käytettyä ampuma-asetta, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen yleisjohtaja komisario Mikko Kiiski.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT