Rauma. Renkaanpuhkomistapauksia on tähän mennessä kirjattu poliisille yli 20 kappaletta kuukauden sisällä. Keskuspuiston eteläpuolella Hallikadun varressa 4 eri ajoneuvon renkaita puhkottiin 9.7.2020 todennäköisesti öiseen aikaan. Lisäksi Seminaarinkadun ja Satamakadun risteykseen on levitetty ruuveja huomattavia määriä edeltävän kahden viikon aikana. Näistä on myös koitunut rengasrikkoja.

Otan alueella renkaiden puhkomisia on ollut yhteensä 14 kappaletta. Yleisimmin Saaristokadulla, Urheilukadulla ja Pursikadulla. Viimeisin teko on tapahtunut menneenä viikonloppuna Purjehtijankadulla, Syvärauman puolella.

Autot ovat toistaiseksi valikoituneet sattumanvaraisesti.

Poliisi tutkii tätä ilmiötä kokonaisuutena. Teot on tehty pääasiassa öiseen aikaan ja tekoja kohdistuu usein samalla kertaa useaan ajoneuvoon. Tapauksiin liittyvät havainnot kiinnostavat poliisia ja pyydämme keskusta-alueiden asukkaita tarkkaavaisuuteen tekijän tai tekijöiden kiinni saamiseksi.

Mikäli näitä vastaavia tekoja edelleen tapahtuu, pyydämme vahingon kärsijää ilmoittamaan asiasta hätäkeskukseen, jotta paikalle voidaan hälyttää poliisipartio suorittamaan tarkempaa tutkintaa.

Tapaukseen liittyvät havainnot ja muut tiedot voi lähettää osoitteeseen: vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi

Kuvituskuva.

Aiheeseen liittyen