Ruotsi. Ruotsalaisissa lehdissä ja tiedotusvälineissä on viikon aikana ollut satoja juttuja joissa ruotsalaisräppärin murhaa ja hänen elämäänsä on tarkasteltu kaikista mahdollisista kulmista.

Räppäri Nils ”Einár” Grönbergin murhan jälkeen ankaraa kritiikkiä kohdistetaan nyt tähän uutisointiin. Kritiikki tulee lähinnä Ruotsin maahanmuuttaja-alueiden asukkailta, joissa  ihmiset kärsivät jatkuvasta kuolettavasta ampumisväkivallasta, kirjoittaa SVT Nyheter.

– Eniten suuttuneita ovat lapsensa menettäneet äidit, Järvan aluepoliisi Rissa Seidou sanoo SVT:lle.

Tänä vuonna Ruotsissa on tapahtunut ainakin 40 kuolemaan johtanutta ampumista jo  ennen 19-vuotiaan räppäri Einárin murhaa.

Yhdeksän murhista tapahtui Järvan maahanmuuttaja-alueella Tukholmassa. Aluepoliisin Rissa Seidoun mukaan monet uskovat, että haavoittuvilla alueilla tapahtuvia murhia käsitellään vähätellen Einárin murhaan verrattuna.

– Äidit kokevat, ettei heidän lastensa elämä ole yhtä arvokasta kuin Einárin elämä, sanoo Rissa Seidou.

Korkea-arvoisten poliitikkojen huomio on herättänyt reaktioita Rissa Seidoun kuulemissa  äideissä. On melko epätavallista, että sekä pääministeri Stefan Löfven että sisäministeri Mikael Damberg ja muut puoluejohtajat ovat puhuneet yksittäistapauksesta.

– Ne, jotka ovat soittaneet minulle sanovat, että hallituksen virkamiesten ja julkkisten olisi pitänyt tuomita väkivalta ja sitoutua  enemmän asiaan jo aikaisemmin, eikä odottaa, että joku Einárin kaltainen ammutaan ennen ulostuloa asiassa. Näiden ihmisten on vaikea luottaa poliitikkoihin ja päättää, ketä he äänestävät ensi vuoden vaaleissa. Tiedän sen ehdottomasti, Rissa Seidou sanoo.

Lasten ja nuorten Vanhemmat ovat turhautuneita alueilla, joissa väkivalta ja kuolemantapaukset ovat osa jokapäiväistä elämää. Näin sanoo muun muassa Järva-alueen jengirikollisuutta tarkkaileva toimittaja Diamant Salihu.

– Poliisi on paikalla, mutta suurin osa siellä tapahtuvista murhista on ratkaisematta. On muuttunut yleiseksi, että kun joku kuolee siellä, tapaus ohitetaan vain pienen uutisartikkelin jälkeen, Diamant Salihu sanoo.

– Kaikki tietysti ymmärtävät, että nyt kyseessä on kuuluisa henkilö. Kuitenkin muita ihmisiä  kuolee noin kerran kuukaudessa Järvan alueella kohtalokkaisiin ammuskeluihin, Diamant Salihu muistuttaa SVT:n artikkelissa.

Aiheeseen liittyen