lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Eksoten tutkintapyyntö 30 miljoonan euron palkkasaatavista saapunut poliisille

Kaakkois-Suomi. Eksoten tutkintapyyntö liittyen 30 miljoonan euron palkkasaataviin on saapunut poliisille. Poliisi on kirjannut asiasta ilmoituksen nimikkeellä Esitutkintalain 3:3.2 tarkoittama selvitys.

Esitutkintalain 3:3 §:n mukaan esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä, että rikos on tapahtunut. Esitutkintaviranomainen tekee ratkaisun esitutkinnan käynnistämisestä, kun asiaa huolellisesti harkiten, on riittävästi syytä epäillä rikosta. Kynnystä esitutkinnan aloittamisesta ei voida asettaa kovin korkealle, eikä varmuutta tai suurta todennäköisyyttä rikoksesta edellytetä. Tutkinnanjohtaja päättää tarvittaessa siitä, toimitetaanko esitutkinta, ja päätöksen tekemiseen mahdollisesti tarvittavien seikkojen selvittämisestä. Pelkkä väite rikoksen tapahtumisesta ei vielä ylitä esitutkintakynnystä. Esitetyn väitteen tueksi tulee kyetä esittämään riittäviä ja asianmukaisia perusteita sille, että rikos on tehty. Esitutkinnan tarkoituksena on nimenomaan rikoksen tutkiminen, ei muiden oikeudellisten erimielisyyksien selvittäminen.

Poliisille toimitettu tutkintapyyntö on kirjattu poliisille ilmoitettujen asioiden normaalissa kirjaamisjärjestyksessä. Poliisille toimitettu reilu 80-sivuinen materiaali sisältää muun muassa Työtuomioistuimen päätöksen, erilaisia asiaan liittyvien kokousten pöytäkirjoja ja Eksoten hallintosäännön. Eksote pyytää poliisia selvittämään, onko asiassa syyllistytty rikoslain 40:9 mukaiseen virkavelvollisuuden rikkomiseen tai johonkin muuhun rikokseen. Asiassa tutkintavastuu on tässä vaiheessa Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen esikäsittely-yksiköllä, Lappeenrannan toimipisteessä. Esikäsittely-yksikkö selvittää, ylittääkö asia esitutkinnan aloittamisen kynnyksen. Lopputulemasta riippuen asian tutkinta joko päätetään, taikka asiassa aloitetaan rikostutkinta siihen parhaiten soveltuvassa tutkintayksikössä, kertoo poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT