lauantai, 11 toukokuun, 2024

Espoossa poliisi tarjoili juhlivalle nuorisolle klassista musiikkia – 60 litraa alkoholia kaadetiin maahan

Länsi-Uudellamaalla koulujen päättäjäisjuhlinta sujui pääsääntöisesti melko hyvissä tunnelmissa. Kun Espoossa oli tavallista rauhallisempaa, Lohjalla väki taas kokoontui varsin sankoin joukoin Liessaareen. Yksi tilanne kärjistyi puukon käyttöön, kertoo poliisi.

Poliisi valvoi koulujen päättäjäisten juhlistamista Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella. Alueella panostettiin valvontaan merkittävillä resursseilla ja kokonaistulokset olivatkin hyvät. Poliisi oli tällä kertaa liikkeellä myös sähköpyörin. Niiden avulla onnistui tehokas ja ketterä valvonta myös sellaisilla alueilla, joihin ei moottoriajoneuvoilla pääse.

Espoossa nuorisoa oli ulkona juhlimassa selkeästi aiempia vuosia vähemmän. Partiot soittivat perinteiseen tapaansa Mellstenin rannalla klassista musiikkia, joka vaikutti rauhoittavan juhlakansaa. Pääosin nuoret juhlivat hyvissä, rauhallisissa tunnelmissa välttäen suuremmat tappelut.

Alkoholia kaadettiin kuitenkin maahan noin 60 litraa, ja poliisi löysi paikalta myös täysi-ikäisen alkoholinvälittäjän. Tupakkaa tuli vastaan vain muutamilta nuorilta, kun taas nuuskaa ja sähkösavukkeita huomattavasti enemmän. Lisäksi nuorilta löytyi valvonnan aikana yksi kaasusumutin ja yksi ilmapistooli. Alueella räjähti myös useampi ilotulite, mutta näiden sytyttäjiä ei saatu selville.

Kirkkonummella rauhallista, Lohjalla paljon juhlijoita ja puukotus

Kirkkonummella poliisi oli valvomassa 60-70 nuoren kokoontumista. Suurin osa oli selvinpäin, joskin yksi varsin väsyneen oloinen virkosi siinä määrin poliisin nähdessään, että juoksi karkuun. Poliisin valvonnan lisäksi paikalla pidempään pitkin iltaa oli nuorisotoimen edustajia.

Lohjalla nuoret kokoontuivat lauantaina melko suurissa joukoissa muun muassa Liessaaressa. Yhtä nuorta miestä pistettiin veitsellä pakaraan, mutta tässä tapauksessa vakavilta vammoilta vältyttiin. Poliisi valvoi jalkaisin ja päätyi hävittämään nuorilta jonkin verran alkoholijuomia. Muutama juopunut nuori kuljetettiin kotiin.

Lisäksi poliisi seurasi kokoontumispaikkoja Vihdin, Nummelan ja Karkkilan alueilla.

Takavarikoitua sähkötupakkaa ja muuta tavaraa.  Kuva: Poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT