perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus antoi tuomion 19 vuotiaan joukkoraiskauksesta

Neljän miehen joukko raiskasi 19-vuotiaan naisen heinäkuussa Seinäjoella. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi päätekijät vankeuteen ja korvauksiin.

Nainen oli tutustunut 21-vuotiaaseen Abdullatif Shafaihin netin välityksellä. Mies järjesti tapaamisen naisen asunnolle, jonne tuli hänen lisäkseen neljä muuta miestä. Shafai vaati, että naisen pitää harrastaa seksiä muiden miesten kanssa. Itse hän ei osallistunut varsinaiseen raiskaukseen.

Shafai sai kuitenkin kolmen vuoden ehdottoman tuomion ja maksettavaksi 7000 euron korvaukset. Oikeus katsoi, että ilman Shafain toimia koko teko olisi jäänyt tekemättä. Nainen koki tilanteen uhkaavana, eikä pelkotilansa vuoksi kyennyt vastustamaan miesjoukkoa.

Ghosuddin Ghiasuddin Waisuddin sai raiskauksesta 2,5 vuoden ehdottoman tuomion. Lisäksi hän joutuu maksamaan naiselle 7000 euron korvaukset.

Nawshad Chinigol tuomittiin raiskauksesta kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen ja 6400 euron korvauksiin.

Nabi Ahmadi tuomittiin kahden vuoden ja kolmen kuukauden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta, sekä maksamaan 7400 euron korvaukset.

Lisäksi viides mies kuvasi oikeudettomasti kännykällä tapahtumia. 21-vuotias mies sai salakatselusta ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon kuuden kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän joutuu maksamaan naiselle 2 000 euron korvaukset.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT