Hämeen poliisille kertyi tehtäviä perjantai aamusta sunnuntai aamuun 609 kappaletta. Päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi kiinniotettiin 16 henkilöä. Rattijuopumusilmoituksia kirjattiin 5 kpl ja törkeitä rattijuopumuksia 2 kpl. Pahoinpitelyilmoituksia kirjattiin 5 kpl, kertoo Hämeen poliisilaitos.
Tammela. Sunnuntaiyönä 14.6.2026 noin klo 02 poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Tammelaan erääseen juhlapaikkaan, jossa häävieraiden välille oli tullut tappelu. Paikalla olleiden vieraiden mukaan jonkinlaista riitaa ja tönimistä oli ollut useiden henkilöiden toimesta. Ainoat merkittävät vammat olivat syntyneet, kun noin 50-vuotias mies oli lyönyt toista samanikäistä miestä nyrkillä kasvoihin. Lyönnin seurauksena mies oli kaatunut maahan ja menettänyt hetkeksi tajuntansa. Uhrilla ei ollut näkyviä vammoja, mutta hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan tarkkailuun. Lyöjää epäillään pahoinpitelystä.
Lahti. Perjantaina 12.6.2026 klo 19:49 hätäkeskukseen tuli ilmoitus, että Lahdessa Villähteentien ja Haravakyläntien risteyksessä moottoripyörä on törmännyt kovalla vauhdilla ohitustilanteessa henkilöautoon. Partiolle selvisi puhutuksissa, että henkilöauto oli ajanut Villähteentietä kohti Lahden keskustaa ja sen takana oli tullut moottoripyörä. Henkilöauto alkoi kääntymään kulkusuunnassaan vasemmalle Haravakyläntielle, jolloin takaa tullut moottoripyörä oli törmännyt kääntyvän henkilöauton vasempaan etukulmaan ja liukunut törmayspaikasta noin 80 metrin matkan päätyen ojaan. Henkilöautoa kuljettanut noin 50-vuotias mies ei loukkaantunut törmäyksessä. Moottoripyörää kuljettaneelta noin 40-vuotiaalta mieheltä murtui alustavien tietojen mukaan kylkiluu. Moottoripyöräilijä puhalsi alkometriin 0.96 promillea ja häntä epäillään rattijuopumuksesta, sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

