Lapin poliisilla oli kiireinen kesäviikonloppu

Lappi. Poliisi on puuttunut viikonlopun aikana erilaisiin järjestyshäiriöihin sekä ottanut huomaansa useita henkilöitä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varmistamiseksi, kertoo Lapin poliisilaitos.

Rovaniemi

Rovaniemen keskustassa tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kaksi erillistä väkivallantekoa. Molempia tapahtumia tutkitaan pahoinpitelyinä.

Sunnuntaina aamuyöllä henkilöauto ajoi ulos tieltä kovalla nopeudella Sodankyläntiellä Rovaniemellä. Sodankylän suunnasta tullut henkilöauto ajautui ennen Vikajärveä kulkusuunnassaan oikealle ojaan ja törmäsi suojakaiteeseen, jonka seurauksena auto oli ilmalennon kautta törmännyt puustoon. Onnettomuudessa loukkaantui kaksi henkilöä. Tapahtumaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä rattijuopumuksena ja vammantuottamuksena.

Meri-Lappi

Tornio. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän lauantaina aamuyöllä Tornioon, jonka mukaan ravintolan edustalla oli tappelu käynnissä. Tapahtumapaikalla selvisi, että kaksi miestä oli pahoinpidellyt kolmatta miestä. Pahoinpitelijät olivat lähteneet paikalta juosten karkuun. Poliisipartio tavoitti toisen miehistä ja otti hänet kiinni rikoksesta epäiltynä pahoinpitelyyn.

Kemi. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän lauantaina päivällä Kemiin, jonka mukaan kaupan edustalta oli anastettu sähköpyörä. Poliisipartio löysi anastetuksi ilmoitetun pyörän toisen tehtävän yhteydessä samana iltana. Pyörän anastamisesta epäilty mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä varkauteen.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT