torstai, 25 heinäkuun, 2024

Hämeessä juhannuksena poliisilla työntäyteinen vuorokausi

Hämeen poliisilaitoksen alueella on juhannuksen vietto pitänyt poliisin kiireisenä. Tehtäviä vuorokauden aikana kertyi kaikkiaan 386 kappaletta koko poliisilaitoksen alueelle. Poliisia on työllistänyt mm. useat liikenneaiheiset tehtävät. Pelkästään Päijät-Hämeen alueella kirjoitettiin liikenneaiheisia sakkoja 31 kappaletta, joista 4 kappaletta vakavaan piittaamattomuuteen liittyviä. Lisäksi poliisi kävi metelin aiheuttamilla tehtävillä ympäri maakuntaa. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi 15. henkilöä, kertoo poliisi.

Heinola. Perjantaina puolen päivän aikaan liikennevalvontaa VT5:lla Lusin suoralla suorittanut poliisipartio mittasi pohjoisen suuntaan menevälle henkilöautolle nopeudeksi 155 km/h, rajoituksen ollessa 100 km/h. Autoa kuljettanut kolmekymppinen määrättiin tapahtuneen johdosta väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lahti. Perjantaina kello 12.10 aikaan poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Hämeenlinnantien ja Rakuunakadun risteyksessä. Poliisin alustavan selvityksen mukaan, Hollolan suunnasta tullut, noin kuusikymppisen miehen kuljettama henkilöauto oli Rakuunakadulle kääntyessään törmännyt keskikorokkeen yli liikennemerkkiin. Autoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

***
Lauantain puolella kello 00.15 aikaan poliisipartio mittasi Vesijärvenkadulla vastaan tulleelle henkilöautolle nopeudeksi 65km/h, rajoituksen ollessa kyseisellä alueella 40km/h. Autoa kuljettanut 2000-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.  Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Jokioinen. Perjantaina iltapäivällä kello 14.40 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Klemeläntieltä. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen nainen puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Nainen käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Hattula. Perjantain iltapäivällä kello 16.50 aikaan liikennevalvontaa Pälkäneentiellä suorittanut poliisipartio pysäytti paikalla tulleen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

***
Kello 23.05 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Vanhan Härkätien ja Hirsitien risteyksessä. Autoa kuljettanutta noin kolmekymppistä naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Janakkala. Perjantai-iltana kello 19.55 aikaan poliisipartio pysäytti VT3:lla epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Riihimäki. Perjantai-iltana kello 20.50 aikaan poliisipartio pysäytti Syöttäjässä henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, lievästä ampua-aserikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Miehen kuljettamasta autosta löytyi luvaton kaasusumutin ja teleskooppipatukka. Mies käytettiin verikokeessa, jonka jälkeen matka jatkui Hämeenlinnan poliisivankilaan.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT