perjantai, 11 lokakuun, 2024

Haminan valojen yö työllisti poliisia perjantain ja lauantain välisenä yönä

Hamina. Poliisilla oli tiedossa, että tapahtuma on aiheuttanut edellisvuosina lukuisia häiriöitä, joten poliisi oli varautunut tapahtumaan resursoimalla paikalle poliiseja koko Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueelta. Tapahtuman järjestäjä oli myös asettanut enemmän järjestyksenvalvojia tapahtumaan, kuin aikaisempina vuosina, kertoo poliisi.

Paikalla oli paljon nuoria, jotka olivat nauttineet alkoholia. Nuorimmat poliisin tapaamat päihtyneet nuoret olivat vasta 13-vuotiaita. Heidän vanhempiinsa oltiin yhteydessä ja ko. henkilöt saatettiin joko sosiaaliviranomaisten tai vanhempien luokse. Yksi täysi-ikäinen henkilö otettiin poliisilakiperusteisesti kiinni ja vietiin Kotkaan poliisivankilaan, koska hän ei kyennyt enää huolehtimaan itsestään. Poliisi toimitti nuoria myös SPR:n selviämisasemalle.

Tapahtumassa esiintyi joitakin järjestyshäiriöitä. Yöltä on kirjattu kaksi rikosilmoitusta pahoinpitelystä. Toisen pahoinpitelyn epäilty tekijä saatiin poliisipartion toimesta kiinni ja vietiin kiinniotettuna Kotkan poliisivankilaan. Toisessa tapauksessa poliisilla ei ole tällä hetkellä tiedossa epäillyn henkilöllisyyttä. Poliisi tavoitti myös kolme kortitonta kuljettajaa Haminasta valojen yön aikaan.

Haminan valojen yö jatkuu ensi yönä ja edelleen poliisin toiveena on, että nuoret huolehtisivat kavereistaan eivätkä jättäisi heitä yksin, jos he eivät kykene huolehtimaan itsestään. Lisäksi vanhempien on hyvä muistaa, jos oma lapsi lähtee tapahtumaan ilman vanhemman seuraa, on hyvä pitää puhelimet auki ja vastata tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun. Vanhemmille soitetaan aina, jos poliisi joutuu puuttumaan alaikäisen tekemisiin.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT