lauantai, 12 lokakuun, 2024

Havaintoilmoituksia susista välitetään Länsi-Uudenmaan poliisille aikaisempaa enemmän

Länsi-Uusimaa. Suomen riistakeskuksen Uudenmaan aluetoimiston mukaan vaikuttaa siltä, että susien määrä on kasvanut Länsi-Uudellamaalla. Poliisikin on kuluvan vuoden aikana saanut aiempia vuosia enemmän havaintoilmoituksia susista. Poliisi on alkusyksyn aikana tehnyt kaksi suden karkottamispäätöstä.

Poliisi vastaanottaa ilmoituksia susista osin Hätäkeskukselta ja osin suoraan kansalaisilta. Vaikka yksittäinen susihavainto ei välttämättä muodosta poliisille toimintavelvoitetta, on tieto silti hyvä poliisille välittää.

Havaintojen toivotaan olevan mahdollisimman reaaliaikaisia. Toisinaan poliisi, petoyhdyshenkilöt ja Suomen riistakeskus saavat ilmoituksia, jotka tulevat päivien viiveellä tai toisen käden tietoon perustuen.

Suden ihmisille tai omaisuudelle aiheuttamaa vaaraa arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Tarkka kuvaus havaintopaikasta ja -ajasta sekä suden mahdollisista erityispiireistä ovat tärkeitä. Jotta poliisi voi tarvittaessa tehdä päätöksen esimerkiksi karkottamisesta, tulee susi voida yksilöidä. Tietojen lisäksi poliisille, petoyhdyshenkilöille ja riistakeskukselle voi lähettää valokuvia ja videoita. Tämä auttaa varmistamaan havaintoja.

Kenelle susihavainnon voi ilmoittaa?

Hätänumeroon 112 tulee soittaa, jos susi aiheuttaa vaaraa tai uhkaa. Tällainen voi olla esimerkiksi tilanne, jossa peloton susi on hoidetulla piha-alueella ja kiertelee sen lähiympäristössä poistumatta. Hätänumeroon voi soittaa myös, jos peloton susi lähestyy ihmistä tai yrittää vahingoittaa ihmistä tai kotieläintä.

Jos puolestaan havaitsee suden jäljet hoidetulla piha-alueella tai lähellä asuin- tai tuotantorakennusta, kannattaa ottaa yhteyttä alueen petoyhdyshenkilöön. Samoin voi toimia tilanteissa, joissa susi on havaittu hoidetulla piha-alueella tai alle 100 metrin päässä asuin- tai tuotantorakennuksesta, mutta se poistuu ihmisen havaittuaan.

Poliisi on alkusyksyn aikana tehnyt Länsi-Uudellamaalla kaksi karkottamispäätöstä

Ihmisarkuutensa menettänyt susi voi aiheuttaa uhkaa tai vaaraa. Se, että susi hyökkäisi ihmisen kimppuun on kuitenkin äärimmäisen harvinaista.

Poliisi ryhtyy konkreettisiin toimenpiteisiin esimerkiksi tilanteissa, joissa suden havaitaan liikkuvan rakennetussa ympäristössä tai ihmisten asuinalueilla satunnaista havaintoa ja välitöntä poistumista pidempään. Poliisin toimimisvelvoite täyttyy myös tilanteissa, joissa susi lähestyy, ei muussa kohtaamistilanteessa poistu paikalta (jää kiertelemään tai seuraamaan taikka käyttäytyy uhkaavasti) tai joissa susi on jo aiheuttanut tai yrittänyt aiheuttaa henkilövahingon tai on käynyt tai yrittänyt käydä ihmisen ulkoiluttaman kytketyn koiran tai muun kotieläimen kimppuun.

Länsi-Uudenmaan poliisin ja Suomen riistakeskuksen syyskuussa pidetyssä tilannekuvapalaverissa todettiin, että viranomaisten tiedossa on Länsi-Uudeltamaalta alkusyksyn osalta muutamia tapauksia, joissa susi on seurannut koiraa ulkoiluttanutta henkilöä jonkin matkaa. Lisäksi tiedossa on muutamia tilanteita, joissa susi on tappanut tai vahingoittanut tuotantoeläimiä.

Poliisi on alkusyksystä tehnyt Länsi-Uudenmaan alueella kaksi karkottamispäätöstä. Lisäksi Suomen riistakeskus on myöntänyt kesän ja alkusyksyn aikana alueella yhden turvallisuusperusteisen ja yhden vahinkoperusteisen poikkeusluvan suden tappamiseen.

Kuka tahansa voi karkottaa suden, kunhan sitä ei vahingoiteta

Kenellä tahansa on oikeus tehdä karkottamistoimenpiteitä, jos susi tulee lähietäisyydelle. Esimerkiksi suden karkottaminen hoidetusta pihapiiristä tai laitumelta eläintä vahingoittamatta on sallittua. Karkotukseen voi käyttää esimerkiksi voimakasta ääntä synnyttäviä laitteita tai apuvälineitä. Samoin kirkas valo voi hämärän aikaan olla tehokas.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT