Helle ei hillinnyt kaahareita Itä-Uudellamaalla – ajokortteja lähti poliisin hyllylle

Itä-Uusimaa. Kesä ja kauniit kelit houkuttelivat kansalaisia tien päälle viime viikolla Itä-Uudellamaalla, kertoo poliisi.

Suurin osa kuljettajista noudatti nopeusrajoituksia, mutta joukkoon mahtui myös aika koviakin kaahareita.

Poliisin haaviin jäi pelkästään viikonlopun aikana kuusi kuljettajaa, jotka syyllistyivät törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä 11 kuljettajaa, jotka syyllistyivät vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Poliisin mittauspisteessä kaasujalka oli herkimmillään kuljettajalla, joka ajoi kahdeksankympin alueella 146 km/h. Kuljettajan ajama ylinopeus aiheutti vakavaa vaaraa toisten tiellä liikkujien hengelle ja terveydelle.

Rattijuopumuksia ja törkeitä rattijuopumuksia kirjattiin kumpiakin viikonlopun aikana neljä. Lisäksi poliisi tavoitti liikenteestä viisi kortitonta sekä kaksi sellaista kuljettajaa, joiden ajokyvyn todettiin olevan ilmeisen heikentynyt.

Kaikki nämä autoilijat määrättiin väliaikaisiin ajokieltoihin.

Pidetään näin kesälläkin huolta itsestämme ja toisistamme noudattamalla varoivaisuutta ja liikennesääntöjä tiellä liikkuessamme, muistuttaa poliisi.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT