Mäntsälässä 6. lokakuuta vuonna 2024 tapahtuneen ja kuusivuotiaan pojan kuolemaan johtaneen onnettomuuden esitutkinta on valmistunut Itä-Uudenmaan poliisissa.
– Tässä tapahtuma-aikaan mediassakin uutisoidussa erittäin ikävässä onnettomuudessa menehtyi kuusivuotias poika ja loukkaantui toinen, tuolloin viisivuotias poika. Pojat olivat olleet leikkimässä viisivuotiaan pojan kotipihalla, kun pihalla levykärryssä olleet rakennuslevyt olivat kaatuneet poikien päälle, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Freddie Cederlund.
Tapauksen esitutkinnassa pyrittiin selvittämään vastuukysymyksiä onnettomuuteen liittyen.
– Valmistuneen esitutkinnan perusteella yhtä henkilöä epäillään asiassa kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksesta ja heitteillepanosta. Asia on siirtynyt poliisilta syyttäjän harkittavaksi, Cederlund sanoo.

