keskiviikko, 8 toukokuun, 2024

Helsingin Kannelmäessä syksyllä tapahtunut henkirikos on siirtynyt syyteharkintaan

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi henkirikostutkinnan. Tapausta on tutkittu epäiltynä murhana raa’an tekotavan ja teon suunnitelmallisuuden vuoksi. Esitutkinnan mukaan henkirikos tapahtui viime lokakuun alussa yksityisasunnossa Kannelmäen kaupunginosassa.

Rikoksen uhri on vuonna 1993 syntynyt mies. Poliisi löysi uhrin ruumiin auton takakonttiin kätkettynä Espoosta joulukuussa 2019. Ruumis löytyi poliisin omien tutkintatoimien tuloksena.

– Pääepäilty on 39-vuotias mies. Lisäksi neljää muuta henkilöä epäillään samaan tapaukseen liittyvistä rikoksista. Poliisi ei kommentoi tarkemmin teon yksityiskohtia. Esitutkinta-aineisto on lähtökohtaisesti salassa pidettävää asian pääkäsittelyyn saakka. Sen verran voin todeta, että henkirikos on tehty teräaseella ja taustalla ovat henkilökohtaiset syyt, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Petri Rainiala Helsingin poliisilaitokselta.

Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan huhtikuun alussa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT