Helsingin poliisilaitos puuttuu tehostetusti kaduilla tapahtuvaan huumaus- ja lääkeaineiden myyntiin. Poliisin omien ja kansalaisten havaintojen mukaan erityisesti metroradan varressa, esimerkiksi asemien ulkopuolella, on viime aikoina kaupiteltu avoimesti reseptilääkkeitä ja huumausaineiksi luokiteltuja pillereitä. Loppuviikosta poliisi otti Helsingissä kaduilla tapahtuvaan pillerikauppaan liittyen kiinni parikymmentä ihmistä.

– Silminnäkijöiden mukaan pillerikauppa on poikkeuksellisen avointa ja pillereitä on tarjottu myös nuorille. Kaduilla tapahtuva myynti on paitsi rikos ja häiritsevää, mutta se voi myös aiheuttaa vaaraa. Pillerien alkuperästä ja sisällöstä ei ole mitään varmuutta. Niiden käyttö on hyvin suuri riski, mitä nuori ei välttämättä ymmärrä. Vanhempien ja myös muiden aikuisten, kuten opettajien, on syytä keskustella asiasta lasten ja nuorten kanssa, sanoo ylikomisario Jari Taponen Helsingin poliisilaitokselta.

Jotta poliisi pääsee puuttumaan pillerikauppaan välittömästi, meneillään olevasta tai juuri tapahtuneesta rikoksesta tulee ilmoittaa heti hätänumeroon 112. Tilanteessa tärkeitä tietoja ovat erityisesti tarkka tapahtumapaikka sekä myyjien yksityiskohtaiset tuntomerkit ja muut yksilöivät tiedot, jos sellaisia on.

Kuvituskuva.

Aiheeseen liittyen