perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Henkilöauto pakeni poliisia Iisalmessa – työnnettiin lopulta pois tieltä

Iisalmi. Poliisipartio yritti pysäyttää sunnuntai-iltana puolen yön aikaan Iisalmessa Kiuruvedentiellä ajanutta henkilöautoa. Auton kuljettaja ei kuitenkaan noudattanut annettua pysähtymismerkkiä, vaan lähti ajamaan partiota karkuun. Kuljettaja ajoi Kurenpolventien kautta kohti Runnia ja sieltä edelleen kohti Kiuruvettä, josta auto lähti Pyhännäntien kautta kohti Vieremää Salahmintielle.

Lopulta kuljettaja ajoi takaisin Kiuruvedelle ja jatkoi sieltä pakoaan kohti Pyhäjärveä. Paajakkalantiellä kuljettaja ajoi poliisin levittämään piikkimattoon. Autosta puhkesi molemmat eturenkaat, mutta kuljettaja jatkoi vielä matkaansa takaisin kohti Pyhäjärventietä ja sieltä tien yli Korpijoentielle. Lähes tunnin kestäneen takaa-ajon jälkeen yksi tehtävälle osallistunut poliisipartio sai työnnettyä pakenevan auton ulos tieltä Korpijoentien ja Ohenmäentien risteyksessä.

Autoa ajanut 44 vuotias lapinlahtelainen mies puhalsi alkometriin 0 promillea, mutta kieltäytyi tekemästä huumetestiä. Hänet otettiin verikokeiden jälkeen kiinni epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausainerikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Autossa matkustajana ollut 29-vuotias lapinlahtelainen mies otettiin myös kiinni epäiltynä huumausainerikokseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT