perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Henkilöauton kuljettaja menehtyi Länsitiellä sattuneessa kolarissa Porissa

Pori. Valtatie 8:lla Länsitiellä Porissa tapahtui 19.2.2021 iltapäivällä kello viiden jälkeen kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus, jossa kaksi henkilöautoa kolaroivat osittaisessa nokkakolarissa. Onnettomuus sattui Huvilajuovan sillan kohdalla, Luotsinmäen liittymästä jonkin matkaa Laanin liittymän suuntaan. Onnettomuudessa oli osallisena ainoastaan kaksi henkilöä eli autojen kuljettajat, kertoo Lounais-Suomen poliisi.

Pohjoisen suunnasta tullut henkilöauto suistui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaan tulleen auton keulaan kylki edellä. Tapahtumapaikalla tien pinta oli sohjoinen lumesta. Onnettomuudessa menehtyi suistuneen auton 1940-luvulla syntynyt kuljettaja. Toinen kuljettaja toimitettiin tarkastettavaksi Satasairaalaan. Länsitie oli tapahtuneen seurauksena jonkin aikaa suljettuna liikenteeltä.

Poliisi selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä yhdessä onnettomuustutkintalautakunnan kanssa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT