perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Huumeliiga tuomiolla Pirkanmaan käräjäoikeudessa – ulkomaalaiset tekijät

Pirkanmaan käräjäoikeus langetti tänään perjantaina joukon tuomioita, jotka liittyvät isoon, pääosin ulkomaalaisten miesten pyörittämään amfetamiinibisnekseen Pirkanmaalla ja muualla Suomessa.

Pisimmän tuomion eli kaksitoista vuotta sai Farman Osman Abdulkhadir kolmesta törkeästä huumausainerikoksesta. Kahdeksan vuoden tuomiot saivat Rawand Chimani, Ricardo Hubert Jan Duda ja Araz Hassan Khalil.

Syytettyjä oli lähes 30. Monen syyte kaatui kuitenkin näytön puutteeseen. Kolmelletoista syytetylle tänään langetetut tuomiot tietää useamman vuoden vankilareissua.

Ryhmä tuotti Suomeen kahdessa erässä kymmeniä kiloja amfetamiinia Hollannista  ja Suomessa sen siirtelyihin osallistui useita henkilöitä. Noin puolet eli vajaat 20 kiloa jäi poliisin haltuun.

Huumekeikkojen jälkihoito on kallista lystiä Suomen valtiolle. Arvioiden mukaan huumejutun tutkinta on maksanut tähän mennessä yli 700 000 euroa. Rikoseuraamuslaitoksen tilastojen mukaan yksi vankivuorokausi maksaa 172 euroa. Yksi vuosi vankilassa maksaa keskimäärin 62 600 euroa ja vuosi suljetussa vankilassa maksaa noin 73 000 euroa.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT