torstai, 18 huhtikuun, 2024

Hyvinkääläinen isännöitsijä kavalsi taloyhtiöiltä 80 000 euroa

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen talousrikostutkinnassa on tutkittu helsinkiläisen isännöintialan yrityksen liiketoiminnassa tapahtunutta epäiltyä kavallus- ja väärennysrikoskokonaisuutta.

– Rikostutkinta käynnistyi helsinkiläisen isännöintialan yrityksen tutkintapyynnöllä poliisille. Tutkintapyynnön mukaan yhtiön sisäisessä tarkastuksessa havaittiin epäselvyyksiä yhtiössä toimineen isännöitsijän sekä hänen isännöimiensä taloyhtiöiden varojen käytössä, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja komisario Mikko Kiiski Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Esitutkinnassa selvisi, että Hyvinkäältä käsin toimineella isännöitsijällä oli tilinkäyttöoikeudet taloyhtiöiden tileille ja hän oli suunnitelmallisesti väärentänyt laskuja. Hän oli myös siirtänyt hallinnoimiaan taloyhtiöiden varoja omille henkilökohtaisille tileilleen korjatakseen taloudellista tilannettaan.

– Rikosepäilyn mukaan taloyhtiöille on aiheutunut lähes 80 000 euron taloudellinen vahinko. Lisäksi esitutkinnan aikana selvisi, että isännöitsijä oli irtisanoutunut alkuperäisen tutkintapyynnön tekijän palveluksesta asian tultua ilmi, mutta vastaavankaltainen toiminta oli jatkunut isännöitsijän uudessa työpaikassa. Koska asia saatiin nopeasti poliisin tutkintaan, tekojen ja rikosvahingon määrä uudessa työpaikassa jäi kuitenkin vähäisemmäksi, Kiiski jatkaa.

Esitutkinta on suoritettu loppuvuoden 2018 aikana hyödyntäen talousrikostutkinnassa käyttöönotettua ns. nopeutetun tutkinnan mallia. Nopeutetun esitutkintaprosessin tavoitteena on muun muassa vähentää avoimena olevien talousrikosjuttujen määrää. Mallin avulla on kyetty lyhentämään myös rikosten tutkinta-aikoja. Mallia on hyödynnetty monipuolisesti myös aiemminkin talousrikosjuttujen tutkinnassa.

Epäilty rikoskokonaisuus siirretään seuraavaksi syyteharkintaan.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT