torstai, 28 maaliskuun, 2024

Ilotulittajat aiheuttivat vaaratilanteita ja työllistivät poliisia viikonloppuna Pohjanmaalla

Pohjanmaan poliisilaitos joutui hoitamaan viikonlopun aikana kaikkiaan 82 ilotulitteisiin liittynyttä tehtävää. Ilotulitteita ammuttiin viikonlopun aikana kohti toisia ihmisiä, kohti ajoneuvoja ja liian lähellä rakennuksia tai kohti rakennuksia. Samoin ilotulitteiden ampumiseen määrättyä aikarajoitusta rikottiin yleisesti koko viikonlopun ajan, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos.

Ilotulitteiden käytöstä aiheutui vahinkoja ja vaaratilanteita eri puolilla Pohjanmaata. Kokkolassa lauantaina 28.8.2021 illalla hieman ennen puolta yötä syttyi palamaan Koivuhaan Perhepuistossa oleva, noin 100 m2 kokoinen päiväkotitoiminnassa varastotilana ollut rakennus. Paikalle hälytetty Pelastuslaitos onnistui sammuttamaan tulipalon, mutta joutui purkamaan osittain rakennuksen hirsiseinää palon sammuttamiseksi. Paikalta oli poistunut useita nuoria, joista osa oli ollut sammuttamassa paloa ennen paloautojen saapumista paikalle. Palojälkien perusteella oli epäiltävissä, että seinän alaosassa oleviin rakoihin oli asetettu ilotulitteita, joista palo oli ilmeisesti saanut alkunsa. Poliisi tutkii asiaa vahingontekona. Tällä hetkellä poliisilla ei ole tiedossaan epäiltyjen henkilöllisyyttä.

Lauantaina noin kello 01.15 aikaan Kokkolan Isokadulta tuli ilmoitus, jonka mukaan kadun varrella ollut auto on syttynyt sisätiloistaan palamaan. Tehdyn ilmoituksen mukaan ohikulkeneet henkilöt olisivat heittäneen autoon sisälle avoinna olleen oven tai ikkunan kautta ilotulitteita, joista takapenkki oli alkanut kytemään aiheuttaen penkkiin vaurioita ja sisälle autoon savuvahinkoa. Poliisi tutkii asiaa vahingontekona. Epäiltyjen henkilöllisyys ei ole tiedossa.

Vaasassa ilotulitteita aseteltiin postilaatikoihin siten, että postilaatikossa olleet postit sekä postilaatikot kärsivät vahingoista. Ainakin yhdestä tapauksesta Vaasan Keskuskadun varrelta on tässä vaiheessa tehtynä rikosilmoitus vahingonteosta. Postilaatikon palon havaitsi sivullinen henkilö, joka sai palon omatoimisesti sammumaan.

Seinäjoella Suupohjantien varrelta poliisi sai lauantaina ilmoituksen kello 23 jälkeen, että paikalla ollut nuoriso ampuu raketeilla autoja kohti. Ainakin yhteen ajoneuvoon tuli tapauksen yhteydessä maalivaurioita. Tässä vaiheessa ei ole tietoa onko asiasta tehty rikosilmoitusta.

Poliisilla ei ole tiedossaan onko väkijoukkoon tai toisia ihmisiä kohti ammuttujen ilotulitteiden ampumisen yhteydessä syntynyt henkilövahinkoja.

Poliisin näkökulmasta katsoen ja kuluneen viikonlopun tapahtumat huomioiden, olisi jatkossa syytä vakavasti harkita ilotulitteiden käytön kieltämistä kokonaan syksyisten Venetsialaisten juhlinnan yhteydessä, poliisi arvioi.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT