perjantai, 11 lokakuun, 2024

Järvenpään ravintola-ampumisen tutkinta etenee – silminnäkijähavaintoja kaivataan

Järvenpää. Poliisi sai lauantai-iltana 20.4. tehtävän Järvenpäässä Wärtsilänkadulla sijaitsevaan ravintolaan, jossa oli alustavien tietojen mukaan ammuttu useita laukauksia. Kaksi henkilöä loukkaantui tilanteessa. Kumpikin uhreista toimitettiin sairaalahoitoon, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

Poliisi on jatkanut Järvenpään ampumavälikohtauksen tutkintaa muun muassa teknisellä tutkinnalla ja silminnäkijöiden kuulemisella.

Poliisilla on alustava käsitys tapahtumien kulusta, mutta esitutkinnan turvaamiseksi poliisi ei voi vielä kertoa tapauksesta tarkemmin.

– Saamme jatkuvasti uutta tietoa tapahtuneesta ja tutkinta etenee koko ajan. Usein esitutkinnan ollessa vasta alussa, poliisi ei voi avata kaikkia tietoja julkisuuteen esitutkinnan turvaamiseksi. Tämä johtuu siitä, että poliisi haluaa turvata mahdollisten silminnäkijöiden havainnot sekä asianomistajien ja epäiltyjen sanomiset tulevaisuudessa, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hans Pirttilä.

Mahdollisia silminnäkijähavaintoja voi ilmoittaa poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT