lauantai, 26 heinäkuun, 2025

Jatkotiedote Kalajoen Hiekkasärkkien hukkumisonnettomuuteen

Kalajoki. Viranomaiset saivat hätäkeskuksen kautta perjantaina 25.7. kello 18.53 pelastustehtävän, jonka mukaan kolme nuorta on vajonnut pinnan alle Kalajoen hiekkasärkillä, kertoo Oulun poliisilaitos.

Nuoret olivat pelaamassa vedessä pallon kanssa. Nuorten vajoaminen veteen noin 100 metrin päässä rantaviivasta huomattiin heti, koska he huusivat apua.

Sivulliset yrittivät pelastaa nuoria SUP-laudan kanssa. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos ja Länsi-Suomen merivartiosto jatkoivat pelastustoimia. Paikalle hälytettiin myös kriisiapua Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta.

Viranomaiset löysivät perjantai-iltana kaksi vuonna 2009 syntynyttä pinnan alle vajonnutta nuorta menehtyneenä. Poliisi on välittänyt tiedon tapahtuneesta omaisille. Nuoret eivät olleet paikkakuntalaisia.

Poliisi jatkaa kolmannen pinnan alle vajonneen etsintää lauantaina Kalajoella hiekkasärkillä. Poliisi tiedottaa, jos vuonna 2008 syntynyt nuori löytyy.

Poliisi ei epäile tapauksessa rikosta, ja tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä. Kuolemansyyn selvitykseen liittyvät tiedot ovat salassa pidettäviä, eikä poliisi sen takia kerro asiasta enempää.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT