Sonkajärvi. Poliisille tehtiin 22.8.2021 ilmoitus loukkaantuneesta karhusta Sonkajärven Löytölänmäellä. Ilmoitustietojen ja ilmoittajan myöhemmin poliisille toimittamien valo- ja videokuvan perusteella täyskasvuisella karhulla oli vasemmassa etujalassaan pienpetojen pyyntiin tarkoitettu pyyntirauta, eikä karhu pystynyt käyttämään toista jalkaansa. Kyseessä on Itä-Suomen alueella jo kolmas karhu reilun kuukauden aikana, joka on loukannut itsensä pienpetopyyntiin tarkoitettuihin pyyntirautoihin. Aiemmat tapaukset tulivat ilmi heinäkuussa Lieksassa ja Enossa.

Karhu määrättiin lopetettavaksi

Poliisi teki 23.8.2021 Sonkajärven karhulle lopettamismääräyksen samaan tapaan kuin aiemmin Lieksan ja Enon rautakarhuille konsultoituaan ensin asiantuntijaa (eläinlääkäriä). Loukkaantuneen aikuisen karhun kiinniottaminen ja toimittaminen hoitoon taikka pyyntiraudan irrottaminen karhulta eivät ole turvallisia ja tarkoituksenmukaisia toimintavaihtoehtoja, ja näin eläinsuojelullisin perustein ainoaksi toimenpiteeksi jää eläimen lopettaminen.



Poliisi pyysi Sonkajärven riistanhoitoyhdistykseltä suurriistavirka-apua (SRVA) eläimen löytämiseksi ja lopettamiseksi. Karhu lopetettiin aamupäivällä 31.8.2021. Uroskarhun vasemmassa etujalassa oli Conibear-tyyppinen ”heti tappava” pyyntirauta. Alustavien tietojen mukaan pyyntirauta oli uponnut syvälle tassun sisään aiheuttaen karhulle kipua ja kärsimystä. Edelleen alustavien tietojen mukaan pyyntirauta oli ollut jo pitemmän aikaa tassussa kiinni. Eläin toimitetaan poliisin toimesta Ruokavirastoon, jossa muun muassa sen vamma tutkitaan tarkemmin.

Lopettamispäätös pohjautui lakiin

Poliisin toimivaltuus liittyy poliisilain 2:16 §, jonka mukaan poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni ja viimesijaisena keinona lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle taikka vakavasti vaarantaa liikennettä. Eläin saadaan lopettaa myös, jos sen hengissä pitäminen olisi ilmeistä julmuutta sitä kohtaan. Luonnonvaraisen eläimen lopettamisesta on säädetty myös eläinsuojelulain 14 §. Eläinsuojelulain mukaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eläin on lopetettava, tai on huolehdittava, että se lopetetaan.

Poikkeuksellinen tilanne

Kolme rautakarhua saman kesän aikana Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella on erittäin poikkeuksellista. Poikkeuksellista on myös ollut tehtävien saama julkisuus. Poliisilaitoksen tekemiä päätöksiä on erityisesti sosiaalisessa mediassa voimakkaasti kritisoitu ja vaadittu muun muassa lopetuspäätöksiä peruttavaksi.

Poliisilaitos toistaa saman, mikä on todennut jo aiemmin – päätöksiä tehdessään (ennen kaikkea Lieksan ja Enon karhunaarat, joilla pentuja), poliisilaitos on kuullut eri asiantuntijoita ennen päätösten tekoa. Päätösten perusteena on ollut eläimille aiheutuva tarpeeton kipu ja kärsimys. Enon karhunaarasta yritettiin myös ensisijaisesti auttaa, mutta eläintä ei yrityksestä huolimatta saatu pyydystettyä nukutusta ja vamman tutkimista varten. Itä-Suomen poliisille virka-apua tehtävän hoitamisessa antoi Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskuksella on vaativaan ja vaaralliseen tehtävään liittyvä koulutus, kokemus ja toimivaltuus käyttää nukutuksessa tarvittavia lääkeaineita, tiedottaa Itä-Suomen poliisi.

Aiheeseen liittyen