tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Joensuulaisen junioriseuran entinen puheenjohtaja kavalsi 20 000 euroa

Poliisi sai viime vuoden loppukeväästä tutkintapyynnön, jossa pyydettiin selvittämään joensuulaisen junioriseuran epäselviä tilisiirtoja vuosien 2016 ja 2017 aikana.

Asiaa tutkittiin törkeänä kavalluksena. Epäselvät tilisiirrot oli aiheuttanut seuran hallituksen puheenjohtaja, joka oli aloittanut toimessaan vuosien 2015 ja 2016 vaihteessa. Junioriseuran hallituksen puheenjohtajan tekemät seuran toimintaan liittymättömät tilitapahtumat alkoivat vuoden 2016 alussa ja jatkuivat helmikuuhun 2017 saakka, jolloin puheenjohtajalta evättiin tilinkäyttöoikeus ja hänet siirrettiin pois tehtävistään. Kaiken kaikkiaan ex-puheenjohtajan epäillään käyttäneen seuran varoja omiin tarkoituksiinsa hieman yli 20 000 euroa, jotka hän oli siirtänyt seuran tililtä omalle tililleen ja merkinnyt tilisiirron syyksi muun muassa matka- tai kululaskun. Perusteettomia tilisiirtoja oli kaikkiaan yli sata kappaletta.

Ex-puheenjohtaja on kertonut tilisiirtojen motiiviksi muun muassa rahapulansa. Tapausta on esitutkinnan ohessa soviteltu Pohjois-Karjalan sovittelutoimistossa ja osalliset ovat päässeet sovintoon vahingonkorvausten maksuaikataulusta. Esitutkinta on saatettu päätökseen ja saavutetusta sovinnosta huolimatta tapaus lähetetään syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjävirastoon.

Poliisi ei kerro julkisuuteen junioriseuran nimeä, koska seuran nimen julkaisu voisi aiheuttaa tarpeetonta mielipahaa asiaan täysin syyttömille junioriurheilijoille.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT