perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Juhannus Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella – kirveellä uhkailua, villisika ja irronnut kuorma-auton rengas

Pohjanmaa. Juhannus oli poliisin näkökulmasta katsottuna tapansa mukaan kiireinen. Poliisitehtäviä kaikkiaan noin 620 kappaletta, tiedottaa poliisi.

Perjantaipäivän ja sunnuntaipäivän välisenä aikana Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella oli poliisitehtäviä yhteensä runsaat 620 kpl. Kiireisintä oli perjantai- iltana / yönä, jolloin poliisipartiota tarvittiin 225 kertaa.

Rikosperusteisesti kiinniotettuja oli 17 ja päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi 16.

Kokkolassa mieshenkilö uhkasi poliisipartiota kirveellä kiinniottotilanteessa. Miestä epäillään mm virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Alavudella 16- vuotiaan henkilön epäillään syyllistyneen mm. törkeään rattijuopumukseen.

Seinäjoella Pohjan valtatiellä kuorma-autosta kesken ajon irronnut rengas aiheutti vaaraa muille tielläliikkujille. Rengas paiskautui vastaantulevan pakettiauton etuosaan aiheuttaen autossa sisällä olevalle henkilölle vammoja.

Kurikassa Ikkeläjärvellä henkilöauto törmäsi mahdolliseen villisikaan lauantain vastaisena yönä. Eläin pakeni loukkaantuneena metsäalueelle, josta sitä jäljestettiin paikallisen metsästysseuran toimesta.

Maalahdella kadonneeksi ilmoitettu henkilö työllisti poliisia sekä rajavartiolaitosta useiden tuntien ajan. Henkilö löydettiin lopulta poliisin toimesta fyysisesti kunnossa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT