lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Kaksi nuorta miestä kuoli sunnuntaina Ruotsin Örebrossa tapahtuneessa ammuskelussa

Ruotsi. Poliisi sai 29.5. kello 20.35 useita soittoja, että Örebron Varbergassa ihmiset olivat havainneet laukauksilta kuulostaneita ääniä. Paikalta löydettiin kaksi loukkaantunutta miestä ja yön aikana poliisi vahvisti heidän kuolleen, uutisoivat SVT Nyheter ja Aftonbladet.

Rikospaikalle lähetettiin suuri määrä poliisipartioita. Poliisi työskenteli teknisen tutkinnan ja todistajien kuulustelujen parissa illan ja yön ajan.

Poliisi ilmoitti myöhemmin sunnuntai-iltana, että molemmat henkilöt – kaksi 20-vuotiasta nuorta miestä – olivat kuolleet saamiinsa vammoihin.

Myös perjantaina 27.5. yksi henkilö kuoli autoon ammuttuna samalla alueella, huomauttaa  SVT. Poliisi selvittää nyt onko tapahtumilla aikaisemman murhan kanssa keskenään yhteyttä.

Ammuskelu tapahtui alueella sijaitsevan koulun pihalla. Koulu on tapauksen vuoksi suljettu maanantaipäivän ajan, kertovat lehdet.

– Tutkinta voi viedä yhden päivän, pahimmassa tapauksessa kauemminkin. Olemme työskennelleet perusteellisen rikospaikan tutkinnan parissa koko yön, mutta päivänvalossa se on tietysti helpompaa, päivystävä poliisi Torbjörn Roos sanoo lehdille.

Poliisi tutkii nyt, onko alueella olemassa valvontakameroita, jotka ovat saattaneet tallentaa murhan tai tekijät muistiinsa. Murhapaikalle kokoontui teon jälkeen 150-200 ihmistä, minkä vuoksi poliisi lisäsi tiesulkuja illan aikana, kertoo Aftonbladet.

Kuva: SVT Nyheter.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT