lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Kaksi oluenjanoista naista tuhosi pihtarimiesten asunnon oven Harjavallassa

Harjavalta. Kaksi naishenkilöä oli maanantai-iltana Harjavallan torilla alkanut vaatia olutta kahdelta paikalla olleelta mieshenkilöltä. Miehillä ei ollut olutta antaa ja he olivat poistuneet paikalta läheiseen kerrostaloon ja sen asuntoon.

Naiset olivat kuitenkin lyöttäytyneet miesten matkaan. Asuntoon asti naisväkeä ei kuitenkaan päästetty ja ilmeisesti tästä suivaantuneena naiset olivat hakanneet ovea sillä seurauksella, että ovi oli kärsinyt vaurioita. Postiluuku oli revitty irti ja lukkoa oli vaurioitettu siinä määrin, että paikalle oli hälytettävä lukkoseppä.

Paikalle hälytettiin myös poliisipartio, joka tavoitti toisen torille palanneen naishenkilön. 70-luvulla syntynyt harjavaltalainen nainen otettiin kiinni vahingontekoon epäiltynä.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT