torstai, 28 maaliskuun, 2024

Karhuhavaintoja Lieksan Saavalla – poliisi ohjeistaa suurpetoilmoituksista

Lieksa. Hätäkeskukseen tehtiin maanantai-iltana ilmoitus karhuemästä ja pennuista Lieksan Saavan ulkoilualueella. Ilmoituksen mukaan emä oli ohjannut pentunsa puuhun ja tehnyt valehyökkäyksiä koiran ulkoiluttajaa kohti.

Tapahtumasta ei aiheutunut henkilö- tai aineellisia vahinkoja, eikä alkuperäinen ilmoittajakaan ollut kokenut tilannetta niin uhkaavaksi, että olisi ilmoittanut tapahtuneesta hätäkeskukseen välittömästi. Koiranulkoiluttajan ja karhupesueen kohtaaminen oli nimittäin tapahtunut jo aamulla ja päätyi viranomaisten tietoon vasta ns. toisen käden tietona. Riistahallinnon ylläpitämään Tassu-järjestelmään on kirjattu useampia karhuemä ja kolme pentua-havaintoja Lieksan Yrjöläntien varresta toukokuun lopulta. Yrjölästä matkaa Saavalle on noin kilometri ja Saavalta Lieksan keskustaan saman verran. Jälkimmäisessä on toki myös Lieksanjoki välissä.

Poliisi toivoo, että alueella liikkujat huomioivat mahdollisen karhupesueen ja karhuhavainnoista Saavan ulkoilualueella ilmoitetaan hätäkeskukseen. Tällöin myös poliisi pystyy käynnistämään mahdolliset karkotustoimenpiteet mahdolisimman nopeasti. Viivettä syntyy joka tapauksessa, koska Lieksassa ei ole voimassaolevaa SRVA-sopimusta.

Poliisi on useamman vuoden ohjeistanut kansalaisia suurpetoasioista ilmoittamisesta. Painopiste on ollut syystä tai toisesta susissa, vaikka karhut ovat huomattavasti runsaslukuisimpia ja kohtaamistilanteissa ihmisille, liikenteelle ja omaisuudelle potentiaalisesti vaarallisempia eläimiä. Kertauksena suurpedoista (karhu, susi, ilves ja ahma) ilmoittamisesta:

Soita hätäkeskukseen 112, jos suurpeto

– on aiheuttanut henkilövahingon.

– on piha-alueella, eikä poistu sieltä tai jää kiertelemään lähiympäristöön.

– yrittää lähestyä ihmistä, ei väistä ihmistä tai käyttäytyy muutoin ihmistä kohtaan pelottomasti.

– on loukkaantunut tai sairas.

– on ollut osallisena liikenneonnettomuudessa.

– liikkuu päiväsaikaan tiiviisti rakennetussa ympäristössä tai ihmisten asuinalueilla.

– on aiheuttanut omaisuusarvoltaan huomattavan koti- tai tuotantoeläinvahingon

Muista näkö- tai jälkihavainnoista Ilmoitetaan paikallisen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilöille. Petoyhdyshenkilöt huolehtivat muun muassa jälkien maastotarkastuksesta ja niiden kirjaamisesta suurpetojen havaintojärjestelmään (TASSU). Petoyhdyshenkiöiden yhteystiedot löytyvät riista.fi -sivustolta.

Suurpetojen aiheuttamista koti- tai tuotantoeläinvahingoista ilmoitetaan alueelliselle maaseutuelinkeinoviranomaiselle ja riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilölle. Poliisille (hätänumeroon 112) ilmoitus tulee tehdä vain, jos maaseutuelinkeinoviranomaiseen ei saada yhteyttä tai jos omaisuusvahinko on huomattava.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT