torstai, 28 maaliskuun, 2024

Kilvanajo poliisin kanssa jatkui juoksukisana – ei menestystä kummassakaan lajissa

Varkauden kaupungin alueella pakeni poliisipartiota lauantain ja sunnuntain välisenä yönä henkilöautolla 1970-luvulla syntynyt mies, jota partion oli ollut tarkoitus puhuttaa hänen ollessaan pysäköidyssä autossa kuljettajan paikalla.

Mies lähti kuitenkin ajamaan paikalta karkuun ja noin 5 minuuttia kestäneen pakomatkansa aikana mies rikkoi useita liikennesääntöjä ja aiheutti vaaratilanteita liukkauden ja liiallisen tilannenopeuden takia. Päädyttyään lopulta autollaan lumipenkkaan mies yritti paeta vielä juosten poliisipartiota, mutta jäi heti kiinni.

Silminnähden päihtyneen oloinen mies puhalsi seulonta-alkometriin 0 promillea, joten hänet kuljetettiin verikokeeseen mahdollisten muiden ajokykyyn vaikuttaneiden aineiden selvittämiseksi. Miehen epäillään syyllistyneen törkeän rattijuopumuksen lisäksi myös törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kyseessä on vuoden sisällä 13. kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Auto oli katsastamaton ja ajoneuvovero maksamatta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT