torstai, 9 toukokuun, 2024

Kiteen onnettomuudessa menehtyneet on tunnistettu – aiheuttaja rattijuoppo

Kitee. Viimeöisessä pienoisbussin ja henkilöauton yhteentörmäyksessä menehtyivät 21-vuotias joensuulainen mies, joka oli henkilöauton kuljettaja, sekä pienoisbussissa matkustajina olleet 42-vuotias joensuulainen mies ja 32-vuotias tamperelainen nainen.

Loukkaantuneet ovat vuonna 42-vuotias joensuulainen mies ja kaksi 18-vuotiasta joensuulaista naista, joista toinen oli pienoisbussin kuljettaja.

Henkilöauton kuljettajaa epäillään myös törkeästä rattijuopumuksesta. Poliisin tämän hetkisten tietojen mukaan henkilöauton kuljettaja olisi ennen ajoaan nauttinut runsaasti alkoholia. Kuljettajan ajonaikainen promillemäärä tarkentuu verikokeesta myöhemmin.

Henkilöauto ajoi yöllä kello kahden jälkeen Joensuun suunasta Kiteelle päin ja vastaan tullut pienoisbussi Kiteeltä Joensuuhun päin. Henkilöautossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita matkustajia. Pienoisbussissa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa.

Paalihtan kohdalla, noin 6 km Kiteen Tolosenmäeltä Joensuuhun päin, henkilöauto ajautui vastaan tulevan kaistalle ja autot törmäsivät etuosistaan toisiinsa. Rajun yhteentörmäyksen seurauksena molemmat autot kierähtivät katon kautta ympäri ja pysähtyivät tien vastakkaisille puolille. Onnettomuudessa menehtyneet kolme henkilöä ovat kuolleet tapahtumapaikalla.

Henkilöautolla oli törmäyshetkellä huomattavasti ylinopeutta. Alueella on 80 km / tunnissa nopeusrajoitus.

Tapahtuneen tutkinnan rikosnimikkeet ovat tarkentuneet. Poliisi tutkii onnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena ja törkeänä rattijuopumuksena.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT