torstai, 28 maaliskuun, 2024

Kortiton rattijuoppo etsintäkuulutettu vastusti poliisia – käsiasekin autosta löytyi

LahtiKeskiviikkona 17.2. iltapäivällä kello 15.15 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka on tulossa henkilöautolla Nastolan suunnasta kohti Lahtea valtatie 12 pitkin. Partio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan auton vähän ennen Villähteen liittymää, kertoo poliisi.

Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies kieltäytyi lähtemästä verikokeeseen ja vastusti poliisia siinä määrin, että syyllistyi virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen.

Autoa kuljettaneella ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänet oli etsintäkuulutettu. Auton kyydissä oli myös 1980-luvulla syntynyt mies, jolla niin ikään oli voimassa oleva etsintäkuulutus. Autoon suoritetussa tarkastuksen sieltä löytyi luvaton käsiase. Molemmat miehet toimitettiin poliisiasemalle useista rikoksista epäiltynä.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT