perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Laaja omaisuusrikossarja Juuassa selvisi – kuusi tekijää myöntänyt osallisuutensa

Juuka. Poliisi on selvittänyt Juuassa elokuussa 2018 tapahtuneen omaisuusrikossarjan. Kaikkiaan tutkittavana oli 18 rikosilmoitusta. Tapauksia on tutkittu rikosnimikkeillä törkeä varkaus, varkaus, varkauden yritys ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaus.

Eri puolilla Juukaa murtauduttiin useisiin veneisiin ja autoihin sekä yhteen kiinteistöön. Veneistä ja kiinteistöstä anastettiin erilaista omaisuutta. Anastettu omaisuus on saatu osittain takaisin. Autoja yritettiin ottaa luvatta käyttöön ja tässä yhteydessä niitä vahingoitettiin.

Rikoksesta epäiltyinä tapauksissa on ollut yhteensä kuusi vuosina 1998 – 2001 syntynyttä Juukalaistaustaista henkilöä. Osa epäillyistä oli esitutkinnan aikana kiinniotettuna tai pidätettynä. Tekijät ovat esitutkinnassa myöntäneet osallisuutensa tekoihin.

Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille omien tutkimusten perusteella.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT