Itä-Uudenmaan poliisissa on ollut tutkittavana laaja petosrikoskokonaisuus, missä reilu kolmekymppisen, alankomaista kotoisin olevan miehen epäillään syyllistyneen kahdeksaan törkeään maksuvälinepetokseen ja seitsemään törkeään rahanpesuun.
– Epäilty tuli Suomeen 3.12.2025 ja ehti toteuttaa kyseisiä rikoksia aina joulukuun loppupuolelle saakka. Epäilty jäi kiinni 29.12.2025 verekseltään Helsingissä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Lasse Lagerbohm.
Esitutkinnassa selvinneen perusteella alkurikokset toteutettiin perinteisinä turvatilipetoksina eri pankkien virkailijoina esiintyen. Epäilty toimi kokonaisuudessa itse aktiivisesti ja haki asianomistajien puhelimia näiden kotoa. Asianomistajilta haltuunsa saaduilla maksuvälineillä epäilty järjesteli ja teki tilauksia pääkaupunkiseudun koru- ja elektroniikkaliikkeisiin. Epäilty myös asioi kyseisten liikkeiden kanssa aktiivisesti ja nouti tehtyjä tilauksia.
– Petoksilla hankitun omaisuuden epäilty toimitti kolmansille henkilöille, jotka kuljettivat ne Suomesta Hollantiin. Näiden henkilöiden osalta esitutkinta jatkuu yhteistyössä Hollannin viranomaisten ja muiden poliisilaitosten kanssa, Lagerbohm jatkaa.
Kokonaisuudessa on vahvoja viitteitä järjestäytyneestä rikollisuudesta ja kokonaisuus on toteutettu ammattimaisesti. Epäillyn matkat Suomeen ja asuminen täällä oli järjestetty ja häntä ohjattiin rikoskokonaisuudessa vahvasti. Epäilty myös itse rekrytoi aktiivisesti uusia Suomea puhuvia henkilöitä huijauspuheluiden soittajiksi.
– Tässä rikskokonaisuudessa on ollut kaikki edellytykset, että menetetyn omaisuuden arvo olisi kohonnut lähes puoleen miljoonaan euroon. Asianomistajien hallusta onnistuttiin siirtämään lähes 132 000 euroa, joista poliisin aktiivisilla toimilla varoista onnistuttiin palauttamaan asianomistajille 68 000 euroa. Asiassa saatuna rikoshyötynä pidetty summa on 63 900 euroa, sanoo Lagerbohm.
Rikoskokonaisuudessa on vahvoja yhteyksiä muihin suomessa tapahtuneisiin laajoihin turvatilipetoksiin. Esitutkinnassa tehtiin yhteistyötä muun muassa Tampereen poliisilaitoksella toimivan valtakunnallisen TVA yksikön, Oulun poliisilaitoksen, Lapin poliisilaitoksen ja Helsingin poliisilaitoksen kanssa.
Kuvituskuva.

