lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Länsiväylän kuolonkolarin syy – bussikuski käytti tablettia ajaessaan

Espoossa Länsiväylällä Otsolahden kohdalla Helsingin suuntaan menevällä kaistalla tapahtui linja-auton ja rekka-auton välinen kolari 22.8.2017 Linja-auto ajoi vaihteistoviasta kärsivän ja tämän vuoksi muuta liikennettä huomattavasti hitaammin ajavan rekka-auton perään. Kolarissa menehtyi 31-vuotias linja-auton kuljettaja. Linja-autossa ei ollut tapahtumahetkellä matkustajia.

Poliisi on saanut tutkinnan valmiiksi ja selvittänyt teknisen materiaalin perusteella onnettomuuden syyksi sen, että linja-auton kuljettaja oli ajon aikana käsitellyt tabletti-tietokonetta, eikä sen vuoksi ollut riittävästi seurannut edessä olevaa liikennettä.

Poliisi haluaakin muistuttaa matkapuhelinten ym. medialaitteiden käytön vaarallisuudesta ajon aikana. Liikenteessä erilaiset tilanteet vaihtelevat jatkuvasti ja kuljettajan tulee keskittää koko huomiokykynsä liikenteen seuraamiseen.

Liikenteessä näkee huolestuttavan paljon matkapuhelinten ja tablettien käyttöä niin ajoneuvon kuljettajilla kuin jalankulkijoillakin. Poliisi luonnollisesti puuttuu valvonnassa niiden säännösten vastaiseen käyttöön, mutta on hyvä muistaa, että rikesakon lisäksi käytöstä saattaa koitua vakavia seurauksia kolarin muodossa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT