torstai, 28 maaliskuun, 2024

Lelusalakuljettajan Suomi-Syyria-yhteisöä epäillään rahankeräysrikoksesta

Keskusrikospoliisin esitutkinnan mukaan Suomi Syyria yhteisö ry:n (SSY) vastuuhenkilöiden epäillään syyllistyneen rahankeräysrikokseen keräämällä varoja ilman rahankeräyslupaa ja luvan saannin jälkeen rikkoneen annettuja lupa- ja keräysehtoja.

Ilman rahankeräyslupaa rahaa oli kerätty 25.2.2014 – 29.11.2015 välisenä aikana. Yhdistys oli saanut 30.11.2015 Helsingin alueelle rajatun luvan, mutta rahaa oli kerätty valtakunnallisesti muun muassa internetin kautta. Varoja oli kerätty yhteensä lähes 420 000 euroa 25.2.2014 – 20.12.2016 välisenä aikana.

Toiminta ja päätöksenteko SSY:ssä on esitutkinnan mukaan käytännössä ollut yhden toimijan Rami Adhamin varassa. Epäilty on hallinnut yhdistyksen varoja ja muun muassa nostanut yhdistyksen tililtä noin 300 000 euroa. Osan rahoista epäillään sijoitetun puutarhamökin hankintaan Suomessa ja osa on toimitettu käteisenä epäillyn henkilökohtaiselle tilille Turkkiin.

Epäilty on kuulusteluissaan kertonut toimittaneensa kaikki varat Syyriaan eri avustuskohteisiin ja tarkoituksiin. Esitutkinnassa ei ole kyetty selvittämään kerrottuja avustuskohteita ja kerrottuja suorituksia Syyriassa.

Esitutkinnassa on lisäksi ilmennyt, että SSY:n liiketapahtumien kirjaaminen ja tilinpäätösten laatiminen on osin laiminlyöty, eikä kirjanpitoa ole pidetty kirjanpitolainsäädännön velvoittamalla tavalla.

Edelleen esitutkinnassa on ilmennyt, että yhdistyksen päätöksentekoon liittyviin asiakirjoihin ja kokouspöytäkirjoihin on merkitty henkilöitä, jotka esitutkinnassa ovat kertoneet, etteivät ole allekirjoittaneet asiakirjoja. Mainittuja asiakirjoja on toimitettu viranomaiselle muun muassa Patentti- ja rekisterihallitukseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT