Rovaniemi. Lauantaina 15.8. aamupäivällä hätäkeskukseen tuli ilmoitus Rovaniemen Kittiläntieltä, missä henkilöauto oli törmännyt kaiteeseen. Henkilöauton kuljettajan epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.
Muonio. Lauantai-iltana liikennevalvontaa Muoniossa tehnyt poliisipartio pysäytti henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin lähes kahden promillen tuloksen. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Sodankylä. Aamuyöllä 16.8. Sodankylässä paloi varastorakennus. Poliisi selvittää palon syttymissyytä.
Torniossa Sepänkadulla olevan liikkeen halliin oli murtauduttu elokuun aikana ja sieltä oli anastettu sähkökaapeleita.
Torniossa Satamakadulla lyötiin viime yönä kello 03.20 aikoihin nuortamiestä nyrkillä päähän. Tekijä oli uhrille tuntematon, mutta tämä oli puhunut ruotsinkieltä. Uhri oli juossut tekijää karkuun eikä paikalle mennyt partio löytänyt tekijää.
Keminmaassa nuorimies pahoinpiteli eilen illalla nyrkeillä ja kuristamalla kahta vanhempaa miestä. Nuorimies poistui paikalta ennen poliisia, mutta poliisit tavoittivat nuorenmiehen myöhemmin lähistöltä. Uhreille tuli lieviä vammoja, mutta heillä ei ollut asiassa mitään vaatimuksia. Nuorimies kertoi poliisin puhutuksessa menettäneensä tilanteessa hermot ja katui tekoaan.

