Itä-Suomi. Lauantai-illan 15.8. aikana Itä-Suomen poliisin tietoon tuli kolme esitutkintaan asti etenevää liikennerikosta kakssipyöräisella moottoriajoneuvolla. Lisäksi eri taajamista soitettiin hätäpuheluita (112) häiritsevästä melusta ja ajamisesta, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.
Kuopio. Vuonna 2001 syntynyt Pohjois-Savolainen nuorukainen ajoi Kuopiossa moottoripyörällä etupyörä ilmassa Valtatiellä 5 lauantaina noin 17.50 aikaan. Kansalainen ilmoitti asiasta hätäkeskukseen ja poliisipartio löysi tuntomerkkeihin sopivan nuoren miehen pyörineen läheisen kaupan pihalta. Pyörän rekisterikilpi oli piilotettu takalokasuojan sisälle, takapyörän etupuolelle sen havaitsemisen estämiseksi.
Kontiolahden Uurontiellä oli lauantai-iltana menossa ”mopomiitti”. Noin klo 20.13 nuori, juuri 15 täyttänyt mopoa kuljettanut poika törmäsi mopolla lähes samaikäiseen jalankulkijatyttöön. Törmäyksen seurauksena molemmat kaatuivat sekä loukkaantuivat ja ensihoito kuljetti heidät Pohjois-Karjalan keskussairaalaan.
Asiaa tutkitaan alustavasti molemminpuolisena epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisilla ei ole antaa lisätietoja tapahtumista, osallisista tai vammoista sunnuntain aikana.
Outokumpu. Poliisipartio tapasi lauantaina noin klo 22.00 aikaan Outokummun Joensuunkadulla pienen mopon, jossa ei ollut valoja päällä eikä matkustajalla ei ollut suojakypärää. Partio lähti seuraamaan mopoa turvallisen matkan päästä ja käytti säädeltyjä valo- ja äänimerkkejä sen pysäyttämiseksi.
Mopoilija ajoi partiota karkuun mm jalkakäytävällä ympäri Outokummun taajamaa. Poliisi jätti välimatkaa takaa-ajettavaan, mutta mopoilija ajoi itse ojan pohjalle ja osalliset saatiin poliisin haltuun. Alustavan tiedon mukaan huonokuntoiset ketjut olivat katkenneet ja estäneet näin ollen karkuun ajon jatkumisen. Mopon molemmat renkaat olivat kuluneet vaarallisen käyttökelvottomaksi. Mopoa ei oltu rekisteröity laisinkaan ja siinä oli useampia varuste-/kuntopuutteita.
Mopon 15-vuotiaana kuljettaneella pojalla ei ole ajo-oikeutta ja hän puhalsi seulonta-alkometriin 0,86 promillea. Myös kyydissä ollut samaikäinen poika puhalsi alkometriin päihtymyksen osoittavat lukemat.
Mopo otettiin takavarikkoon tarkempia tutkimuksia varten ja kuljettajalta saatiin verikoe Outokummun pelastusasemalla ensihoidon avustuksella. Poikien hallussa olleet juomattomat alkoholit hävitettiin maahan kaatamalla.
Kaikissa tapauksissa asian käsittely jatkuu aikanaan esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa. Alaikäisten osalta asiasta on ilmoitettu vanhempien/huoltajien lisäksi lastensuojeluun jatkotoimia varten.

