torstai, 18 huhtikuun, 2024

Lauantaina 28.3. tiesulun läpi pysähtymättä ajanut mies on kuulusteltu

Häme. Lauantaina 28.3.2020 klo 13.20 Uudenmaan suunnasta ajoi henkilöauto Pakaantiellä nro 167 olevaan sulkupaikkaan. Kuljettaja ei kertonut hyväksyttävää syytä päästä Päijät-Hämeen alueelle, jolloin poliisimies pyysi miestä kääntymään ja palaamaan Uudenmaan alueelle.

Mies ei totellut poliisia vaan kiihdytti sulkupaikalta Päijät-Hämeen suuntaan. Perään lähtenyt poliisipartio ei tavoittanut henkilöautoa, koska sen kuljettaja ajoi 80 km/h rajoitusalueella huomattavaa ylinopeutta.

Noin kello 14 sama henkilöauto ajoi Päijät-Hämeen suunnasta Porlammintiellä nro 1732 olevaa sulkupisteen ohi pysähtymättä. Perään lähtenyt poliisipartio ei tavoittanut henkilöautoa, koska poliisipartion ajautui takaa-ajossa ulos tieltä.

Rikoksesta epäillyn auton kuljettajan henkilöllisyys selvisi esitutkinnassa henkilöauton rekisterinumeron ja muiden esitutkintatoimenpiteiden perusteella. Hänet kiinniotettiin kotoaan klo 16.30 epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Lisäksi häntä epäillään valmiuslakirikkomuksesta, niskoittelusta poliisia vastaan ja liikennerikkomuksesta

Rikoksesta epäillylle suoritettiin henkilökatsastus veren alkoholipitoisuuden ajon aikana selvittämiseksi ja koska häntä ei tavoitettu ajosta, niin esitutkinnassa huomioidaan alkoholin jälkinauttimismahdollisuus.

Rikoksesta epäilty kuulusteltiin sunnuntaina ja hän myöntää ajaneensa Päijät-Hämeen puolelle poliisimiehen kielloista huolimatta. Lisäksi hän myöntää ajaneensa ylinopeutta. Rikoksesta epäilty vapautettiin kuulustelun jälkeen klo 16, koska lain edellyttämiä perusteita kiinnioton jatkamiselle ei enää ollut.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT