perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Lisätietoa eiliseen Joensuussa tapahtuneeseen tapon yritykseen

Joensuu. Poliisi sai eilen iltapäivästä hälytystehtävän Joensuuhun Nurmeksentien huoltoaseman piha-alueelle, jossa oli käynnissä usean henkilön tappelu.

Poliisipartioiden saapuessa paikalle rikoksesta epäillyt olivat ehtineet jo paeta paikalta, mutta heidät saatiin kiinni ajoneuvosta Joensuun keskustan tuntumasta. Poliisi otti autosta kolme henkilöä kiinni epäiltynä tapon yritykseen. Tapon yritystä epäillään muun muassa tekotavan ja asianomistajan saamien vammojen vuoksi.

Tapahtumalla oli runsaasti ulkopuolisia silminnäkijöitä ja poliisi kertoo kuulustelleensa heitä eilen myöhäiseen iltaan asti. Epäiltyjen kuulustelut aloitetaan tänään. Kaikki osalliset ovat kotoisin Pohjois-Karjalasta.

Poliisilla on kohtuullisen hyvä käsitys tapahtumien kulusta, mutta koska asiassa on vielä kuulustelematta useita henkilöitä, ei tarkempia tietoja tekotavasta tai -välineestä voida kertoa vielä julkisuuteen.

Edelleen sairaalahoidossa olevalla asianomistajalla on useita lyömäaseella tehtyjä vammoja vartalossaan, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT