lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Miljoonien eurojen harmaan talouden talousrikoskokonaisuus syyteharkintaan

Keskusrikospoliisi on saanut loppuun poikkeuksellisen laajan talousrikostutkinnan, jossa epäillään tehdyn muun muassa laajamittaisia veropetoksia rakennustoimialalla pääkaupunkiseudulla. KRP tiedotti tutkinnasta ensimmäisen kerran jo marraskuussa 2015.

Harmaan talouden toiminnan epäillään tapahtuneen kahden yrityksen kautta vuosina 2013–2015. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli epäiltynä tekoajankohtana kymmenen miljoonaa euroa.

Epäilyn mukaan yritykset jättivät rakennustoiminnassa kaikki verot ja eläkevakuutusmaksut maksamatta. Verotarkastuksessa ja esitutkinnassa saatiin selville kaikkiaan 350 tunnistettua työntekijää, joiden lisäksi korjausrakentamista teki mahdollisesti yli 300 tunnistamatonta työntekijää. Suurin osa palkatuista rakennusmiehistä oli virolaisia. Pimeää työvoimaa on ollut alihankintaketjutettuna sekä yksityisen että julkisen puolen rakennus- ja kunnossapitokohteissa.

Verovahingot yhteiskunnalle ovat kaikkiaan noin 4,6 miljoonaa euroa, minkä lisäksi työeläkevakuutusmaksuja jätettiin maksamatta 1,3 miljoonan euron edestä.

– Esitutkinta oli erittäin vaativa, ja aktiivinen tutkinta kesti useita vuosia. Koko tutkinnan ajan teimme tiivistä yhteistyötä Etelä-Suomen yritysverokeskuksen kanssa. Asian laajuuden vuoksi myös verotarkastukset kestivät noin kaksi vuotta, kuvaa jutun tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Janne Järvinen Keskusrikospoliisista.

Esitutkinnassa on kuulusteltu kymmeniä henkilöitä, ja syyteharkintaan lähetettyyn esitutkintapöytäkirjaan on kirjattu noin 20 rikoksesta epäiltyä. Keskeisiä epäiltyjä on neljä, joista kaksi oli tapahtuma-aikana liiketoimintakiellossa aiemmista talousrikoksista.

Esitutkinnassa epäillään muun muassa törkeää veropetosta, törkeää työeläkevakuutusmaksupetosta ja törkeää kirjanpitorikosta. Lisäksi rikoskokonaisuuden tutkinnassa on paljastunut myös muita epäiltyjä talousrikoksia ja ympäristörikoksia, kuten jätteiden luvatonta vientiä Viroon.

Toimintaa epäillään harjoitetun muun muassa Espoossa sijainneesta ”piilokonttorista”.

Artikkelikuva:  Samaan tutkintahaaraan liittyvän epäillyn verorikoksen tutkinnassa takavarikoitiin yksityisasunnosta 100 000 euroa, jotka olivat kirjekuoressa.

Kuvat: KRP

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT