perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Meri-lapissa takaa-ajo pysähtyi piikkimattoon – ajoneuvossa kortiton kuski ja etsintäkuulutettu henkilö

Keminmaa/Tornio. Takaa-ajo Keminmaasta Tornioon. Matkalla vaaratilanteita, tiedottaa Lapin poliisi.

Poliisipartio meni perjantaina 17.9.2021 illalla hätäkeskuksen antamalle tehtävälle Keminmaahan. Partiota vastaan tuli tehtävään liittyvä ajoneuvo. Poliisipartio näytti ajoneuvon kuljettajalle pysähtymismerkkiä. Kohdeajoneuvon kuljettaja lähti kuitenkin  pakenemaan ajoneuvolla Valtatietä 921 kohti Torniosta ja edelleen Kehäkankaan metsäautotielle, josta Laivaniementielle ja uudelleen Valtatie 921:lle.

Valtatiellä pakenijan ajoneuvo saatiin pysäytettyä piikkimattoon. Paon aikana kuljettaja käytti huomattavia ylinopeuksia, aina 170km/h saakka sekä vaaransi liikennettä useaan otteeseen. Takaa-ajon pituudeksi kertyi 23,5 km.

Ajoneuvosta otettiin kiinni 21 vuotias kuljettaja ja etsintäkuulutettu henkilö. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Hänet on tavattu kuljettamasta ajoneuvoa kortitta jo lähes 40 kertaa aikaisemmin.

Asiaa tutkitaan ainakin nimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, kertoo poliisi.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT