lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Metsästysonnettomuus Multialla – miestä ammuttiin teerenä

Keuruun poliisi sai tänään aamulla klo 09.20 aikaan tehtävän Multialle, missä metsästyspassissa ollut henkilö sai haulisuihkusta osuman.

Asian selvittelyssä on ilmennyt, että teertä pyydystämässä ollut metsästäjä on vahingossa ampunut noin 45 metrin päästä maakuopassa ollutta, toiseen metsästysseurueeseen kulunutta, metsästäjää.

Haulit ovat osuneet metsästäjän niskaan. Alustavien tietojen mukaan uhrin vammat eivät ole vakavia. Uhri on toimitettu sairaalaan saamaan jatkohoitoa.

Poliisi tutkii asiaa vaaran aiheuttamisena ja vamman tuottamuksena.

Poliisi muistuttaa, että Metsästysasetuksessa on mainittu hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet.

Hirvieläinten metsästykseen osallistuvien on käytettävä oranssinpunaista tai oranssia päähinettä tai päähineen suojusta ja ylävartalon peittävää vaatetta. Oranssia tai oranssinpunaista väriä on oltava vähintään kaksi kolmasosaa vaatteen ja päähineen näkyvästä pinta-alasta.

Myös muille metsässä liikkuville suositellaan oranssin värin käyttämistä, muistuttaa poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT