Kotka. Poliisi on saanut jälleen useita anastusilmoituksia Kotka-Hamina-Pyhtää-Virolahti alueella. Varkaiden matkaan on lähtenyt polkupyöriä, häkkivarastoista sekalaista omaisuutta ja omakotitalo-murtoja on ollut useampi viikonlopun aikana.

Hallantiellä oli auto suistunut tieltä ja jouduttu jättämään tien varteen myöhään torstai-iltana. Aikaisin perjantai-aamuna, kun omistaja oli menossa siirtämään autoa ilmeni, että ajoneuvoon oli murtauduttu. Autosta oli varastettu muun muassa työkaluja, soitin ja rekisterikilpi.

Perjantaina paljastui Korelassa omakotitalo-murto, kun omistaja palasi asunnolle. Murtojälkiä ei ollut, mutta sekalaista kodintavaraa oli asunnosta hävinnyt.

Torstain ja perjantain välisenä aikana on murtauduttu Kymenlaakson kadulla asuntoon etuovi murtamalla. Asunnosta oli varastettu sekalaista kodin irtainta.

Haminassa murto omakotitaloon keskeytyi, kun talossa olleet henkilöt olivat kuulleet meteliä toisesta huoneesta ja teljenneet huoneen oven ulkopuolelta. Murtovaras poistui samasta ikkunasta, kuin mistä oli kiinteistöön tullut.

Pyhtään Purolassa paljastui lauantaina baariin murto. Perjantain ja lauantain välisenä yönä on murtauduttu liikkeeseen ja viety pohjakassa sekä alkoholijuomia.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä murtauduttiin kahdesti tyhjillään olleeseen päiväkotiin Karhulassa. Ensimmäisen murron yhteydessä saatiin toinen tekijöistä kiinni murtopaikalta ja jälkimmäisessä murrossa on tekijöistä silminnäkijähavainto.

Lisäksi poliisille ilmoitettiin sunnuntaina asunnon varastomurrosta Kotkassa. Varastosta oli viety vaatteita ja työkaluja.

Lisäksi viikonloppuna on ollut näpistyksiä R-kioskissa Kotkassa ja Pyhtäällä, jossa anastettiin pyörän tarakalta takki. Takin taskussa oli lompakko, josta varastettiin passi, pankkikortti ja kelakortti.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla: vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse: 0295 414 559.

 

Aiheeseen liittyen